sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Residenssiaika tuli ja meni. Hauska ja hyödyllinen kokemus kaiken kaikkiaan, eikä varmasti jää omalla kohdalla viimeiseksi lajissaan.

Pitkälti toista kuukautta tässä jo tosin on Suomessakin tullut oltua ja asiat tuntuvat sujuvan täälläkin. Sain työskentelyapurahan ja ensi syksyksi varmistui yksityisnäyttely Kluuvin galleriaan Helsinkiin.


tilaisuus tekee varkaan
laskutoimitus
Viime aikoina työskentely on ollut piírustuspainotteista. Totta puhuen tuntuu vähän ryppyotsaiselta puhua työnteosta ylipäätään. Olen löytänyt inspiroivia materiaaleja ja mielialakin on ollut tasaisen korkealla, joten hauskanpidon puolelle on taas mennyt "taiteellinen työskentely". Oikeastaan vähän ihmekin, koska aika perusasioiden äärellä tässä liikutaan.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Düsseldorf ja kuvia maalauksista


Viimeiset reilut kolme viikkoa olen viettänyt residenssissä Saksassa, Düsseldorfissa. Kyseessä on Tampereen kaupungin ja Düsseldorfin yhteinen taiteilijavaihtohanke, johon oli avoin haku tamperelaisille taiteilijoille alkuvuodesta. Hyvä että tuli haettua, vierailu on ollut kaikin puolin antoisa tähän mennessä ja toivon mukaan vain paranee loppua kohden. Paluu takaisin Suomeen on syyskuun lopussa. Ennen lähtöä on vielä sopivana yhteenvetona residenssiaikana valmistuneista teoksista koostuvan yksityisnäyttelyni avajaiset paikallisen kulttuuritoimen ylläpitämässä galleriassa.

Työskentely täällä on sujunut alusta asti hyvin. Vaikkei valmiita maalauksia varsinaisesti vielä ole syntynyt niin melkeinpä olennaisempana seikkana itse maalaaminen on ollut mukavaa. Suomessa juuri ennen lähtöä työskentelin pari viikkoa maalaussarjan parissa, jota tein osittain syksyn näyttely- ja apurahahakuja silmällä pitäen. Teokset kyllä valmistuivat ja olen niihin myös aivan tyytyväinen, mutta täytyy myöntää, että välillä tekeminen alkoi olla jo melkoista tahdonvoimalla läpi harmaan kiven tyyppistä kamppailua, niin huvittavaa kuin se ehkä onkin maalin sutimista kankaalle luonnehtia tuohon tapaan. Nyt ympäristön vaihdoksen myötä on ollut helpompaa irtautua maalaamisesta ja keskittyä täydellisesti aivan muihin asioihin. Ulkomaille muuttamisessa näin tilapäisestikin törmää väistämättä haasteisiin ja tilanteisiin jotka vaativat kaiken huomion ja kapasiteetin. Myös kaikki uudesta ympäristöstä valppaana olevien aistien välityksellä tajuntaan tulviva informaatio vaikuttanee siihen että kun lopulta jossain vaiheessa päivää tarttuu työhön, tekemisessä on vähän tavanomaista raikkaampi ote. Eikä työhuoneen isot ikkunat ja korkealla oleva kattokaan haittaa yhtään.

Olen myös alkanut sisällyttää päiväohjelmaan säännöllisesti kirjoittamista, joten voisin kuvitella, että jatkossa blogimerkintöjäkin ilmaantuu useammin. Tämä ei tosin ole mikään lupaus, kunhan vain itsekseni tuumailen.   
Edellisessä päivityksessä pohdiskelin myös videon tekemistä. Nyt kamera olisi käytettävissä ja ajattelin toteuttaa asian vaikka ihan huumorimielessä vielä tässä residenssin aikana. Voisin sitten esitellä täkäläistä työhuonetta ja uusia duuneja ns. omin sanoin.

Lopuksi vielä kuvia maalaussarjasta johon edellä viittasin. 





Asiakirjasalkku, akryyli kankaalle 110x93 cm
Käärepaperikääre, akryyli kankaalle 55x46 cm
Punavalkoinen lippu, akryyli kankaalle 110x93 cm 
Regeneraatio, akryyli kankaalle 160x120 cm
Ylänappi II, akryyli kankaalle 110x93 cm

maanantai 14. toukokuuta 2012

Kevätpäivitys

Kummallisesti aivot alkavat lyödä joka kerta tyhjää, kun pitäisi alkaa jotakin kirjoittamaan tähän blogiin, varmaan senkin takia aika hiljaiseksi jäänyt tämä. Ajatus muina aikoina kulkee kyllä ihan luontevasti. Olen miettinyt, että voisi joskus kokeilla tehdä videopäivityksiä, olisi ehkä helpompaa kertoa omin sanoin ääneen sanottavat. Samalla voisi kuvata työhuoneella maalausprosessin etenemistä ja muuta mielenkiintoista. Kameran hankkiminen on suunnitelmissa, että ehkäpä sitten. Kuvat puhukoon nyt toistaiseksi.

Mutta lyhyesti nyt joka tapauksessa vaikka viimeaikaiset kuulumiset:

Sain näyttöapurahan, joten sikäli ei valittamista. Tuli myös haettua kuvataideakatemiaan. Työskenneltyäkin on tullut tasaisen rauhallisesti. Nyt voisi vähän kiristää tahtia, kun saa materiaaleja hommattua enemmän.






Tässä vielä muutamia vuoden vaihteessa tekemiäni maalauksia. Päivitetty cv löytyy nyt myös blogista (yläpalkki).

Teostiedot ylhäältä:

Kampaus, akryyli mdf-levylle 80x67cm
Kiinniotto, akryyli kankaalle 100x81cm
Nuotiopaikka, akryyli kankaalle 100x81cm
Todistuskappale, akryyli kankaalle 100x81cm
Täyte, akryyli kankaalle 100x81cm
Sauma, akryyli mdf-levylle 37x35cm

maanantai 16. tammikuuta 2012

Alkemistit

En huomannut edellisessä mainostaa eli: Seinäjoen taidehallissa (7 kpl) uusia ennen näkemättömiä ja muutamia (4 kpl) Katariinassa esillä olleita teoksiani osana ryhmänäyttelyä otsikolla Alkemistit. Muut taiteilijat Katja Kokko, Assi Lamminen, Julia Strand ja Loviisa Tala. Samaan aikaan Taidehallissa myös Jukka Isokosken ja Sanna Pappilan Näyttely En tiennyt, että tiedän. Suosittelen lämpimästi!
Avoinna 5.2. asti. http://www.seinajoki.fi/taidehalli/seinajoen_taidehalli.html

Tässä myös yksi piirustus joka ei liity ylläolevaan  millään tavalla, satuinpa vain eilen sen tekemään. Saattaa  näyttää sotkulta ensi silmäyksellä, mutta on se ihan mietitty ja esittävähkökin. Työskentely on ollut vähän hiljaisempaa, pääasiassa piirtelyä ja mietiskelyä. Jossain vaiheessa voisi pohjia alkaa rakennella jne.

Ensi kesänä olen muuten näillä näkymin osallistumassa Virroilla järjestettävään kesänäyttelyyn, siitä lisää myöhemmin.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Tällasta tää on

Vuosi 2011 oli ammatillisesti hyvä vuosi, sain nuorten apurahan, näyttely meni paremmin kuin hyvin ja nyt vuoden loppuun vielä pari teosta meni helsingin taidemuseon kokoelmiin plus uusia teoksia syntyi parissa kuukaudessa näyttelyn jälkimainigeissa helposti ja mukavasti. Muutenkin kovat fiilikset. Jatkosuunnitelmat varmaankin apurahojen hakua, maalaamista ja näyttelyhakua jostakin. Sekä yleisesti nousujohteista kehittymistä kaikilla elämän osa-alueilla.

Huom.! Mulle saa myös tarjota näyttelyaikaa tai pyytää johonkin näyttelyjuttuun mukaan tai jos haluaa ostaa multa teoksia niin sekin käy hyvin. Hyvää uuttavuotta kaikille!
Hiomaton timantti, 2011, akryyli kankaalle 25x25 cm